Sinkkosen Marjatila

Tilan tarina

Historian havinaa

Sinkkosen Marjatilalla on pitkät ja laadukkaat perinteet. Jo 1900-luvun alussa ukkini isä Teppo Sinkkonen palkittiin hyvästä maatalouden pidosta. 1930-luvulta lähtien Tepon poika Aarne Sinkkonen harjoitti tilalla puutarhataloutta. Tilalla viljeltiin omenaa, kirsikkaa, luumua, päärynää ja raparperia. Isäni, Sakari Sinkkonen jatkoi tilan toimintaa ja laajensi sitä karjatalouden lisäksi mansikanviljelyyn 1963. Tilallamme on tuotettu mansikkaa jo yli 50 vuotta. Mustaviinimarjan viljely otettiin myös mukaan ja karjataloudesta luovuttiin 1973. Sukupolven vaihdos Sakarilta minulle tehtiin 2006. Viljelen tilaa vaimoni Päivi Sinkkosen ja neljän lapsemme kanssa. Olemme vieneet tilan toimintaa eteenpäin aktiivisella markkinoinnilla ja esilläololla.

Sinkkosen Marjatila valittiin MTK:n Vuoden tuottajaksi 1978. Mansikkakahvion toiminta aloitettiin 1988 ja tila laajensi toimintaansa myös jatkojalostukseen vuonna 1989. Maakunnan parhaat –laatumerkintä ja Kotimaiset kasvikset –merkintä myönnettiin Sinkkosen Marjatilalle 1997. Sakari ja Seija Sinkkonen valittiin vuoden Karjalaisiksi taitajiksi 1998. Marjatilamme valittiin Vuoden marjatilaksi 2006.

Sydämellisesti tervetuloa tilallemme mansikkaherkkujen pariin.

Päivi ja Pauli Sinkkonen

Kotimaisia marjatuotteita